RADIOAKTIIVISUUS

RADIOAKTIIVISUUS

Ranskalainen Henri Becquerel (1852-1908) tutki fluoresenssia ja fosforenssia yrittäen näiden avulla löytää selityksen röntgensäteille. Mutta, kun tutkimukset eivät johtaneet toivottuun tulokseen, jatkoi hän kokeita uraanisuoloilla. Vuonna 1896 hän havaitsi, että pimeässä huoneessa mustalla pahvilla peitetyn valokuvalevyjen päälle jätetyt uraanisuolat valottivat valokuvauslevyn. Uraanisuolat säteilivät jatkuvasti, vaikka niihin ei tuotu energiaa.

Marie Curie (1867-1934) antoi tälle aineen ominaisuudelle, joka tuottaa säteilyä ilman ulkoisten tekijöiden vaikutusta, nimen radioaktiivisuus.

Vähän myöhemmin samana vuonna Becquerel havaitsi, ettei ainoastaan valokuvauslevy tummu uraanisuolojen lähettämästä säteilystä, vaan säteily myös ionisoi kaasuja, tehden kaasun sähköä johtavaksi [F. Cajori].

Näistä havainnoista Becquerel päätteli, että oli mahdollista mitata kappaleen lähettämän säteilyn määrää mittaamalla yksinkertaisesti aineen synnyttämän ionisaation määrää. Ensimmäisiä aineen lähettämän säteilyn määrän mittaamiseen käytettyjä laitteita oli raakakultainen lehtielektroskooppi [E. Serge]. Myöhemmin kehitettiin muita ionisaatioon perustuvia mittalaitteita.